perjantai 30. tammikuuta 2009

Heipähei!


Tää lähtee häämatkalle näitä katsomaan:

Käsityöasioiden pariin palataan taas ensi kuussa, mitään kun ei tammikuussa ole tainnut valmistuakaan! Puikoilla on norosta takkia itselle ja se lähtee mukaan reissuun, jos vaikka ei keksi mitään tekemistä;oD

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Prinsessa 4v.

Mamma pisti ommellen tyttöselle prinsessamekon, malli omasta päästä, kankaat eurokankaasta. Ja kakunkin leivoin, hellapoliisin ohjeella tein valkosuklaa-vadelmakakun.
Kakku onnistui hyvin ja maistui vieraillekin niin, että keksit ja muut, jotka yleensä tekevät kakkua paremmin kauppansa, jäivät melkein syömättä! Suosittelen! Hellapoliisin ohjetta muunsin sen verran että tein täytteitä vain puolikkaat annokset ja lisäsin jäätelötötteröt torneiksi. Tötteröt kuorrutin valkosuklaalla ja koristelin sokerihelmillä. Sunnuntaina tuleekin sitten mummit ja kummit synttäreille ja heillekin on luvassa valkosuklaa-vadelmakakkua, kun niitä täyteaineksia nyt kaapissa on valmiina!
Nyt mamma menee nukkumaan!

lauantai 10. tammikuuta 2009

Täällä ollaan..

mutta eihän tuo "kiire" mihinkään helpottanu joulun jälkeen! Kiireisenä pitää taas koulutöiden aktiivinen välttely ja mitääntekemättömyys! Ei vaan, oon mä jotain tehnykin:
Slipari novitan rusticasta. Tää meni kaverille kun ei sitten itelle passannu, liian lyhyt. Omasta päästä veistelin, enkä tullu tehneeks yhtään muistiinpanoja..hmph..
Sitten tällainen nuttu, papiksi vihitylle ystävälle lahjaksi:
Novitan Rose mohairista, 1o1n oisko ollu 100silmukkaa ja 70cm, suorakulmion muotoinen pala, se sit kaksin kerroin ja sivuista 15cm kiinni, helmaan ja hihan suihin virkkasin pitsin..saiko tosta mitään tolkkua?

Tässä nuttu puettuna Camilla-gorillan päälle:
Ja kortti vielä lähikuvassa:

Sitten ystävälle San Franciscoon syntyi pikkuinen poika, jolle lähti tällaiset maitokakkapöksyt:
Samasta viron hahtuvasta tuli tossuset serkun pikkuiselle pojalle:
Appi-ukolle valmistui joulun pyhinä käden lämmittimet seiskaveikasta:
Kuvattujen lisäksi, tein muutaman bambuisen tiskirätin Sinin innoittamana, ja tykkään kyllä, irtoaa kivettyneet puuronjämätkin, ainut on se että pitäis joka toinen päivä vähintään vaihtaa puhdas, muuten alkaa haisemaan..ehkä jos meillä tiskattais käsin niin pysyis tiskirättikin puhtaampana..
Miehen mambotakki on vielä työnalla, kovasti olis halua saada tässä kuussa valmiiksi että saisi sen mukaan meidän myöhäistetylle häämatkalle, Egyptin viileisiin iltoihin lämmittämään!
Itelle lämmikkeksi haluisin saada noista herkku-noroista takin, siis noista jotka tuossa vieressä kuiskailee ja houkuttelee;)
Noro-kerien alta huutelee tosin melko kovaäänisesti biblia hebraica ja psalmit..
Ja nyt on alettava valokuvasavottaan, meillä on ollut tavoitteena saada edellisen reissun kuvat kansioon ennen seuraavaa.nyt olis 412 kuvaa albumeihin laitettavana!