tiistai 26. elokuuta 2008

Aikainen lintu nappaa madon!

Teinpä löydän tänään heti aamusta:
Meillä on torilla päivisin torimyyjiä ja siellä on yksi täti, jolla on joka kerta myynnissä toinen toistaan ihanampia kankaita. Täytyy käydä aina välillä väijymässä;) Ja tuota kangasta on siis kaksi kapeaa, puoli pitkää verhoa, materiaali siis paksua puuvillaa.. Miksi lie haluaa, kevättakiksi? MULLE?!?

Ja aarrevaihdon pakettini on päässyt perille Tiinalle, ja Tiina sen sivuillaan kokonaisuudessaan esittelikin. Mutta haluan esitellä itsekin osan siitä, nimittäin virolaisesta hahtuvasta huovutetun käsilaukun:
Ensimmäistä kertaa sain ommeltua huovutettuun laukkuun vuorin.. se on se kun jollekin toiselle tekee niin täytyy vähän skarpata;) Aikaisempiin laukkuihin on jäänyt vuorit tekemättä kun jotenkin vierastan käsin ompelua, vaikka eihän sitä hommaa tuossakaan paljoa ollut! Ehkäpä kaivelen vanhat laukut esille ja rupean vuorittamaan..joku päivä!
Ja sitten ihka ensimmäinen 3d-korttini! Ei niin kovin kummoinen, kun ei ollut mitään lisukkeita siihen laittaa.. mutta sen verran kiva sitä oli näpertää että, taisin löytää uuden harrastuksen! Täytynee alkaa surffaamaan askartelukauppojen sivuja ja etsiä korttitarvikkeita! Poikasen kuume on laskenut, mikä lie sen sitten nosti.. Tuolla se nukkua tuhisee tyytyväisenä:) Ja mun pitäisi lukea psalmeja, hepreaksi tietty.. Mutta puikoilla huutelisi sormikkaat norosta.. Mitähän sitä tekis...?

maanantai 25. elokuuta 2008

Terveisiä venetsiasta!

Ollaan tässä pitkin kesää tehty mielikuvitusmatkoja ympäri maailmaa, ollaan käyty Kreikassa, Turkissa, Meksikossa ja Espanjassa. Nyt perjantaina käytiin Italiassa, tarkemmin sanottuna Venetsiassa:) Tyttönen askarteli itselleen karnevaalinaamion:
Ja pöydässä oli tietenkin italialaisia herkkuja:
Noi mielikuvitusmatkat on olleet hirmu hauskoja! Tyttönen on mm. saanut syödä mehujäätä saunassa, se kun on ollut uimaranta. Juttuun on kuulunut myös ko. maan musiikki ja asiallinen puketuminen..
Sitten neulomuksia..piti tyttöselle tehdä lapaset siitä nallen syksy-langasta. Niistä tuli vähän pienet:
Oikein sopivat poikaselle! :) Poikaselle nousi lauantaina kuume ja tänään käytiin läärissä, lienee vauvarokkoa.. jos vielä keskiviikkona kuumetta pitää mennä uudelleen lääkäriin..Se on kyllä ihme miten reippaita pikkuiset ovat kuumeisinakin, poikasella on yllä olevassa kuvassa varmaan lähemmäs 39astetta kuumetta ja silti vaan porskuttaa! On muuten sitten alkanut nousemaan tukea vasten seisomaan, ja ikää on 7kk!!!

torstai 21. elokuuta 2008

Aarteita mummun komeron kätköistä!

Mun on pitänyt jo ties kuinka pitkään tehdä tutkimusmatka mummuni täpötäyteen vaatehuoneeseen. Tänään sain sen tehdä ja mummu antoi luvan viedä ihan kaiken mitä vain haluaisin. Kiitos mummu!!! Saalis on tällainen:
Pöytäliina, joka halunnee laukuksi
Verhokappa, ohutta keinokuitukangasta. Ei vielä tiedä miksi haluaa.
Kotelomekko, paksua puuvillaa, joka haluaa tyttöselle mekoksi.Kuusi lautasliinaa, paksua puuvillaa. Käyttöön ihan sellaisinaan? Ei tosin ihan meidän keittiön värit..Pitäiskö pistää koko keittiö uusiksi?! ;)
Tämä on mun lemppareita! Verho, paksua puuvillaa. Laukuksi? Kotelomekoksi? Takiksi tyttöselle?
Toinen lemppari! Vähän ohempaa puuvillaa, n. 1mx1m pala. Laukku/mekko/takki???
Yläkappa ja 2 x alakappa, paksua puuvillaa. Laukku/mekko???
Ja lopuksi vielä syksy nallesta sukat valmiina:
Puikoilla on jo lapaset samasta langasta:) Joutessani opettelin sitten neulomaan pyöröillä sukkaa, kun ei mulla ole 3,5 sukkapuikkoja olemassa! Mutta onneksi on noi knitpicksin pyöröt, toimii kuin unelma! Ja tyttönen pitäisi vain näitä sukkia koko ajan, myös sandaalien kanssa!



maanantai 18. elokuuta 2008

KIINNI JÄIT!!
Koska luet tätä tekstiä,niin se tarkoittaa,että sinun täytyy kommentoida minulle jotakin. Kommentoi ihan mitä itse haluat , kunhan vain teet sen.Laita tämä teksti sitten omaan blogiisi ja nappaa kiinni kaikki blogiasi lukevat. Minä löysin tämän Amman blogista.

Ja sitten lisää jotain valmista, tämä hiirulainen unohtui viimeksi:
Hiirulaisen tarina on sellainen, että tyttönen näki Ullassa neulotun Sepe-nallen ja tuumi että äitihän voisi tehdä hänellekin sellaisen nallen. No, minulla kun ei ole printteriä, en saanut ohjetta printattua, eikä tullut läppäri mökille mukaan niin neuloin "omasta päästä". Mielestäni tuo näytti naamastaan enemmän hiireltä kuin nallelta, niin se sai bambulangasta siimahännän ja muuttui sujuvasti hiireksi (tai oikeastaanhan se on siis rotta?) Lankana novitan nalle-lanka.
Mä taidan muuten olla hieman yllytyshullu, koska hiirulainen syntyi tyttösen yllyttämänä ja tuo nallen four seasons tuli ostettua tyttösen yllyttämänä. Tyttö hihkui vieressä että "Äiti osta!Osta!", kun hypistelin lankaa kaupassa! No, olisin sen varmaan muutenkin ostanut, on sen verran herkulliset värit:) Siitä on siis tulossa tyttöselle sukat..
Tyttösen bambusukat katosivat jotenkin aivan mystisesti tässä lomalla, tyttönen tuumi että ehkä pandakaksoset (kaksi pientä pehmolelu pandaa) söivät ne! ;)

tiistai 12. elokuuta 2008

Vähäiseksi jää sato..

Noin niinkun käsitöiden suhteen..Ihan ihmettelen ettenkö tosiaan oo tän enempää saanu aikaan lomalla?! Miehen villapaita on kesken vieläkin, toinen hiha on jo puikoilla, mutta kun se on musta, sitä ei pysty neulomaan illalla.. Pitänee hommata kunnon lukulamppu sohvan viereen;) Liinat oon saanu langan päättelyjä vaille valmiiksi, iltapuhteena pikkuhiljaa..


Jotain ihan valmistakin on kuitenkin tullut:

Poikaselle vaunupeitto seiskaveikasta. On ollut niin viileä kesä että tuli ihan tarpeeseen ja sain samalla käyttöä noille seiskaveikoille.

Samoista langoista tuli myös papalle synttärilahjaksi perussukat:

Toinenkin syntymäpäivälahja, kummitytölle pikkulaukku virolaisesta hahtuvasta:

Kesä on mennyt ihan kauhean nopeasti..Poikanen on oppinut ryömimään ja syö jo ihan hyvällä ruokahalulla soseita, unta ei vaan vieläkään riitä kuin max.5h putkeen..vaikka onhan sekin jo jotain! Tyttönen tuntui juuri tottuneen lomalla oloon, eikä kiukutellut koko ajan jostain kun jo piti palata tarhaan..tänään sainkin sitten täyslaidallisen kiukkua niskaan! Onneksi omat hermot piti ja pysyin rauhallisena!
Tyttönenkin oppi loman aikana jotain uutta: kirjoittamaan nimensä:) En mä muista että olisin osannut kolme ja puoli vuotiaana kirjoittaa nimeni..Tyttösen synttärilahjaksi mummiltaan saama muumiläppäri on osaltaan auttanut, se on saanut tytön kiinnostumaan kirjaimista ja kirjoittamisesta. Nyt se tunnistaa kaikki kirjaimet ja luettelee tuolla iltapäivälehtien lööpien tekstejä, vielä ei onneksi osaa yhdistää niitä sanoiksi, eikä vielä vähään aikaan tarvitsiskaan!

Toisaalta arjen alkaminenkin on mukavaa, saa edes päiväunien aikaan olla omassa rauhassa ja tehdä omia juttuja.. No, just nyt niitten omien juttujen pitäis olla heprean lukemista! Sitä kyllä luenkin paljon mieluummin kuin niitä systiksen kirjoja..se tentti meni muuten läpi!!! Olin jo siinä luulossa että joudun keväällä käymään sen luentokurssina, ettei se tentti mennyt läpi, kävin meinaan laitoksen ilmoitustaululta katsomassa että ko.tentin teki neljä, joista kolme sai 4sen ja yksi hylätty. Koska hylätyn nimeä ei listalla lukenut, luulin sen olevan minä..mutta se olikin jonkun aikaisemman tentin tuloslista, en sitten vaivautunut sitä päivämäärää siitä tarkastamaan..
Eikä tässä tarvitse arkeakaan pitkästi viettää kun on viikko lomaa ja suunnataan koko porukka Tunisiaan! Mä oonkin säästänyt uimiset sinne, en oo täällä tarjennut veteen!
Ja arjessa on myös näitä mukavia juttuja: aarrevaihtoon ilmottauduin ja toivon mahtuneeni mukaan:) Ja edellisen postauksen hyvän kierrätyskin olisi voimassa jos vain löytyisi kolme kommentoijaa...?