Tänään tuli aarrevaihdon paketti! Hyvä etten herättänyt poikasta päiväunilta että päästään pakettia noutamaan! Maltoin kuitenkin ja annoi n pojan nukkua, se kun on ollut jo toista viikkoa räkäinen..taisi olla pari päivää terveenä ja sitten alkoi uusi flunssa.. Mutta paketin sisältöön siis:
Kaksi kerää kauniin väristä isoveli coloria, uusi tuttavuus minulle, täytyy novitan sivuilta mennä kohta etsimään ohjetta.. toisaalta mielessä on jossain blogissa näkemäni huppuhattujuttu, mikä oli oikein paksusta/moninkertaisesta langasta neulottu..ideoita on..
Itse tehty kortti ja valokuvakortteja luostarista, äiti Magdaleena sieltä kurkistaakin:) Salmiakkia ja uniteetä. Teetä on parhaillaan kupissa, hyvältä maistuu:)
Syksyisiä ideoita pullollaan oleva Sinä osaat-lehti, josta jo yhden idean otin toteutettavien listalle..siitä kohta lisää.. Ja vielä neppareita ja nappipohjia. Nuo nappipohjat ovat myös uusi tuttavuus ja tulevat varmasti käyttöön johonkin ihanaan neuleeseen:)
Ja sitten itse tehty asia: "rannikkaat" ja kännykkäpussi. Superpirtsakka setti! :)
Tyttönen halusi samantien "rannikkaat" omaan käyttönsä. Ne ovat todella monipuoliset, toimivat hiuspompuloina, kuvakin olisi mutta poistin sen vahingossa enkä saa sitä takaisin haluamalleni paikalle!! ÄRRINMURRIN..
Mutta jatketaan siitä huolimatta..Toimivat myös mollamaijan vaatteina:
Ja hyvin myös rannikkaina: Siitä lehdestä löysin pitsiliinasta tehdyn kellon ja juuri valmiiksi saamani apilaliina haluaa ehdottomasti kelloksi keittiön seinälle! Täytyy päästä pian askartelukauppaan!
Aarrevaihdon parini oli siis
Maahiska. Suuri, lämmin kiitos sinulle!
Sitten niitä lapasia.. Tämä on minun mummoni minulle kutoma joskus melkein kolmekymmentä vuotta sitten. Pari on kadonnut aikapäiviä sitten mutta en ole raaskinut heittä tätä pois:
Ja nyt mä tarvitsisin apuja, miten tuo on tehty? Miten tuon kuvion saa tehtyä nätisti? Pitääkö olla kaksi kerää kutakin väriä vai? Nurjalta puolelta lapanen näyttää tältä:
Neuvoista olisin äärettömän kiitollinen:)
Skep ohoi-paita edistyy tenttiin luvun ohessa:
Opettelin oikein kirjan kanssa yhdistämään neulottuja kappaleita ja olen jopa ihan tyytyväinen aikaan saamaani jälkeen:)
Seuraava projekti hyppäsi jo puikoille:
Haaviston nro69. Mies pääsi itse valitsemaan mallin ja minä valitsin langat omista varastoista: Steppiä ja muistaakseni Trekkingiä vaimikäsenytoli..2puolikkaan puikoilla.
Ne noro-sormikkaat..en tiedä viittinkö edes esitellä niitä kun harkitsen laittavani ne vielä ainakin sormien osalta purkuun ja uusiksi..Nää on jotenkin mörvelöt:
Ehkä puran sormet ja teen uudestaan ohuemmilla puikoilla.. Mutta yksi kerä silk gardenia siis riittää sormikkaisiin..
Ja mörvelöitten jälkeen jotain valtavan kaunista:
Ostin nämä tuosta meidän torilta ja hintaa oli KAKSI EUROA!!! Tunnen itseni varkaaksi! Se myyjämummo on nuo itse kutonut, mutta ei halua pyytää tekemistään enempiä kun hän ihan huvin vuoksi niitä tekee.. Kun joskus osaisinkin tehdä jotain noin kaunista..Mä vaan istuin sisälläkin nuo kädessä ja ihailin, ne on tosiaan kuin mun käteen tehdyt!
Nyt taidan vielä vähän jatkaa haavistolaisia tai ehkä tuota skepp ohoita..
1 kommentti:
Googlettamalla Lapin lapaset löytyy jotain vinkkiä. Siellä mainittiin Inarin lapaset ja Rovaniemen lapaset, ehkä niistäkin löytys jotain.
Lähetä kommentti